16.10.2009

Ihanaisten naisten verkkopäiväkirja

Luet nyt Ihanaisten naisten, Jatan, Kristiinan ja Hannelen ajatuksia liikunnan aloittamisen ihanuudesta ja vaikeudesta. Innostu ja tule sinäkin mukaan Ihanaisiin naisiin.

oooo oooo oooo 

5.2.2009 Airi: Hallittua liikettä ja aivojumppaa

Koska jalkkisurani oli kovin lyhyt ja onneton, halusin kokeilla jotain muuta lajia. Kävin kuntosalilla Leidien vuorolla ja tein ylävartalon liikkeitä pienillä painoilla. Polvea en vielä uskalla rasittaa. Vesijumpassa käyn kerran viikossa.

Sain työkaverin mukaan ja lähdimme tai chi -tunnille. Olin vähän ennakkoluuloinen lajin suhteen, jotain hiukan höpsöä liikehtimistä. Luulo meni kyllä ihan metsään. Tippaleipäaivoni joutuivat tosi koetteelle, miten jalat ja kädet saa pelaamaan yhteen. Vartalon kääntymiseen hallitusti (ja hallitsemattomasti) tarvitaan lihaksia, jotka ovat piilevinä jossain näiden uhkeampien kerrosten alla. Välillä meni nauruksi. Mukava laji, tätähän jatketaan. Tässä on vähän haastetta.

oooo oooo oooo 

20.1.2009 Airi: Jalkapalloharrastuksen alku ja loppu

Kaikkea pitää kokeilla. Tämän tarinan jälkeen voi kysyä, että pitääkö tosiaan?

Ostin Leidit liikkeellä -kortin ja lähdin sunnuntaina illalla innoissani kokeilemaan jonkun sortin jalkapalloa. Olin saanut käsityksen, että ryhmän toiminta vasta alkaa ja siellä on enemmänkin aloittelijoita. No niitäkin onneksi mahtui joukkoon. Mukana oli paljon konkareita, niin miehiä kuin naisiakin ja toiminta oli alkanut jo muutama viikko sitten.

Alkuverryttely sai jo puuskuttamaan, miehille ei tehnyt tiukkaakaan.

En ole koskaan ennen pelannut jalkapalloa ja siltä se nytkään tuskin näytti . Meillä oli askelmittarit ja laskimme kulutettuja kaloreita. Muistutin punaista piknik-paistia ja hiki virtasi. Itse pelaaminen oli kivaa. Menetin pari kertaa tasapainon ja toisella kerralla polvi vähän tuntui, ei kuitenkaan pahasti. Päätin, että tätä jatketaan.

Vaan seuraava yö oli täysi painajainen. Polvi alkoi paisua ja sattui joka askeleella. Olen huonokuntoinen, poden nivelrikkoa, ja vyötäröstä alaspäin olin tosi kipeä. Söin illalla, yöllä ja aamulla särkylääkkeitä, nilkutin eteenpäin. Yöllä en pystynyt nukkumaan, polvi sattui joka liikkeestä. Kävin lääkärissä ja lääkärin ilme oli aika sanoinkuvaamaton, kun kerroin olleeni pelaamassa jalkapalloa. ”Ei todellakaan sovi sinulle”, hän sanoi.

Polvi on jo paljon parempi, mutta kaikki jalkojen lihakset ovat kipeät ja maitohapoilla, liikkeelle lähtö on kankeaa. Viime yön jo nukuin aika hyvin. Eniten harmittaa, etten voi jatkaa jalkapalloa. Se oli tosi hauskaa. Se ei vaan sovi minulle ja kuluneille nivelilleni.
Ps.kaloreita tippui 223.

oooo oooo oooo 

14.1.2009 Airi: 
Jotain on muuttunut (ei, paino ei ole pudonnut!). Joulutauon jälkeen olen odottanut arkea ja uusien liikuntakurssien alkua. Ennen kokematon tunne. Ihanaiset naiset alkavat osaltani olla lopussa, vain yksi peruuntumisen vuoksi tälle vuodelle siirretty tunti on jäljellä.

Syksyllä päätin, että ihanaisten jälkeen jatkan liikuntaa. Vesijumppa jatkuu ja ensimmäinen kerta oli eilen. Kyllä tuntuu. Tuli hyvä fiilis. Meitä on sama syksyn aikana tutuksi tullut porukka mukana ja tuttu ohjaaja.

Tähän asti liikuntakurssien alku ja kaikki lehdissä olevat ilmoitukset ovat ahdistaneet minua. Olen ollut tietoinen siitä, että jotain tarttis tehdä, mutta aina on puuttunut rohkeus lähteä mukaan. Nyt kädessäni on ’Turku liikkeelle’-lehden sivu, jossa esitellään Leidit liikkeellä -kurssiohjelmistoa. On sellainen olo, että totta kai lähden mukaan, ei yhtään edes epäilytä. On paljon kursseja aloittelijoille, joten eiköhän sieltä jotain kivaa löydy.

Suurin muutos on tapahtunut korvieni välissä. Olen huomannut, että liikkuminen ja liikuntaryhmässä oleminen on mukavaa. Siinä saa olla huumoria mukana. Saa jopa nauraa itselleen. Kilpailen itseni kanssa, lintsaankin joskus. Arvosanoja ei jaeta. Puntarin kuin saisin vielä yhteistyöhaluisemmaksi.

oooo oooo oooo 

8.12.2008 Airi:

Jotenkin tämä lama on nyt iskenyt minullakin korvien väliin. Aamulla töihin lähtiessä on pimeää ja kotiin mennessä on pimeää. Innostus on kateissa. Olen joutunut jättämään viime viikkoina muutaman liikuntakerran väliin, ihan oikeasti joutunut. Ja jotenkin hyvä putki on katkennut, vaikka silloinhan pitäisi lähteä liikkeelle suuremmalla innolla. Vaan ei siltä tunnu. Liikkeelle lähtö tökkii mutta paikan päällä on taas ihan mukavaa. Olisipa vielä äiti tai opettaja vieressä komentamassa. 

oooo oooo oooo 

24.10.2008 Airi: Sauvakävelyä ja salasuklaata

Olimme ihanaisten kanssa eilen tutustumassa sauvakävelyn saloihin. Aikanaan pyysin mieheltäni joululahjaksi sauvat, kun ne tulivat muotiin. Kokeilin niitä muutaman kerran talven mittaan ja ainoa mitä siitä jäi mieleen oli, että sormet jäätyivät ja särkivät. Lähdin aikanaan liikkeelle muotivirtauksen mukana, yksin ja pimeässä ilman sen suurempaa motivaatiota. Ja niin siinä kävi, että myin sauvani seuraavana kesänä pois.

Ihanaisissa kuljimme pikkuryhmissä kimpassa ja totesimme, että kaverin kanssa on mukava sauvoa ja jutella siinä samassa. Silti kävely oli tehokasta. Ensi kertaa pitkään aikaan olin oikeasti väsynyt kävelyn jälkeen ja se tuntui hyvältä. Yleensä kun olen väsynyt, olen nuukahtanut töitten jälkeen tai nojatuoliin, pimeään, hapen puutteeseen tai johonkin. Mutta oikea fyysisen liikunnan tuoma väsymys tuntui hienolta pitkästä aikaa. Miten kauas sitä onkaan liikunnasta ja fyysisestä tekemisestä vieraantunut, kun väsymys tuntuu ihmeeltä ja tuo mieleen tuulahduksen jostain nuoruudesta!

Kotiin palatessani olin nälkäinen ja ruoka odotti pöydässä. Ja ruoan jälkeen se iski, hirveä makeanhimo. Eikä meillä ollut mitään hyvää, koska keksejä ja karkkeja kaapistamme ei löydy. Hedelmätkin olivat loppu. Vaikka viisaat sanovat, että vartissa helpottaa, en voinut odottaa sitä varttia. Mitäpä sitä ei ihminen makeanhimon riivaamana keksisi: maustekaapissa ihan varmasti oli leipomisesta jäänyt suklaarouhepussin pohja. Mieheni istui tietokoneella eikä nähnyt, miten vaimokulta kaivoi salaa viimeiset suklaarouheet pikkulusikalla suuhunsa. Johan helpotti, hävetti ja nauratti. Miten hölmöksi sitä iso ihminen itsensä tekeekään! Mutta mehän ollaankin ihanaisia naisia.

oooo oooo oooo 

Jatta 18.10.2008:

Olen ollut aina tiukkapipo liikunnan suhteen. Kriteereinä mm. että liikunnan on oltava säännöllistä min. 3 kertaa viikossa ja fyysisesti rasittavaa, toki myös riittävän pitkäkestoista. Jos joku kerta on jäänyt väliin jumpassa esim. juhlapyhien vuoksi se on pitänyt "korvata" jonain toisena päivänä. Ja aina on ollut huono omatunto. Toisena vaihtoehtona on ollut liikunnan lopettaminen täysin ja siirtyminen sohvalla makailuun.

Vasta nyt olen tajunnut, että liikunta voi kulkea arjessa muun elämän ohessa. Jonain viikkona on kiireempi jolloin en tee mitään. Toisena viikkona lähden lenkille, suunnistamaan tai pyöräilemään. Voin nauttia liikkumisesta, vaikka se ei olisikaan täydellisen tehokasta ja
tuloksia parantavaa, pitkäkestoista, säännöllistä ja hikoiluttavaa.

Jokainen liikuntakerta on kokemus joka muuttaa minua jollain lailla. Tavoite ei aina ole lihaskunnon koheneminen tai vyötärön kapeneminen. Yhtä hyvä tavoite (joskus jopa parempi) on hyvä mieli ja happirikas olo.

oooo oooo oooo 

Jatta 17.10.2008:

Pitkä päivä takana. Lasten kitinää ja kodin sekasotkua tuli ulos korvista. Ex tempore laitoin viestiä äitikolleegalle, johon tutustuin perhekerhossa. Miralle sopi ja hänellä oli hyvä ajatus reitistä.

Aluksi arvellutti lähteä 9 km kävelylenkille. Ajattelin kuitenkin, ettei se voi olla pahempi voimain koitto kuin suunnistukseni, mikä voi aina päätyä mihin tahansa. Miralla on parempi kunto ja hän oli mainio kirittäjä. Yksin lenkki olisi ollut totista puurtamista, hyvässä seurassa aika ja matka meni kuin siivillä.

Tänään kävin urheiluliikkeen alennusmyynnissä: ostin uuden ohuen pipon ja hanskat. Eli odottelen, koska pääsen niitä ulkoiluttamaan!

oooo oooo oooo 

Jatta 7.10.2008:

Sunnuntaina työssä astiankeruuvuoro: sujautin sykemittarin vuoron alkaessa päälle. 1 tunnin 40 min jälkeen kello oli pysähtynyt, mutta siis mittaustulos selvä: keskisyke 111, maksimisyke 128 ja kaloreita kului 551. Eli siis 6 tunnin vuoron aikana kaloreita kului n. 1500!!! Eli minun ei varmaan tarvitse olla pahoillani, jos en kerkeä työni takia liikkumaan kun työ on kerran näin fyysistä.

Olin suunnistamassa ja kaikki lähti alusta asti metsään. Ensimmäistä rastia etsin 20 min. kunnes löysin itseni lähtöpaikasta, olin mennyt ympyrän. Kokosin itseni. Muutaman rastin löysin. Sitten hyppäsin mättäältä ja kaaduin (samassa rytäkässä synnytyksestä kärsineet
lantionpohjalihakseni tekivät tepposensa. Sisaret tiedätte, että seurauksena ovat märät pöksyt). 

Sitten näin voimalinjat, joita ei ollut merkitty karttaan eli tiesin eksyneeni ulos kartalta. Rämmin kohti tietä ja pulppasin hakkuuaukella. Näin auton: en halunnut mennä kysymään tietä koska A) housuni olivat märät B) oikea jalkani oli polveen asti kurassa ja C) olin niin kiukkuinen että melkein itkin.

Aloin suunnistaa kompassin pohjoista kohti. Aloin löytää itseni kartalta. Näin muita suunnistajia. Voitin itseni taas. Löysin kotiin!!! 

oooo oooo oooo 

Airi 3.10.2008:
… ja kokemuksia salilta

Alkuverryttelyksi uusi soutulaite. Vau, istuin varovasti päälle, ettei penkki luiskahda alta ja entäs sitten! Seuraavaksi piti saada jalat ähkittyä paikoilleen ja kiristettyä remmit, mutta tuo maha, tuo ikuinen makkara tuossa edessä, pisti vastaan ihan tosissaan. Siinä sitten istuin kintut remmeissä ja katsoin kaipaavasti vetokapulaa, joka tuntui olevan täysin käsien ulottumattomissa. Jotenkin se sieltä päätyi hyppysiin ja hiki pukkasi pintaan jo ennen ensimmäistä vetoa. Vai oliko se tuskanhiki? Pääsin vihdoin soutamaan ja kyllä se siitä. Piti vähän puhaltaa välillä, kunto kun on mitä on. Jalkoja en sitten enää itse saanut remmeistä irti, piti saada ihan apuja, sitä kun on niin notkea, notki, niin kuin kaverit sanoo.

Kuntosalilla meillä oli käytössä ihan omat tilat. Tutustuimme laitteiden ihmeelliseen maailmaan ja saimme ohjeita niiden säätelyyn jokaiselle sopivaksi. Rohkeasti vaan kiinni kaikkiin keltaisiin vipuihin, mihinkäs suuntaan tämä säätö meneekään? Tunnelma oli mukava, jokainen sai harjoitella omaan tahtiinsa ja omien mieltymystensä mukaan.

Kieltämättä nyt tuntuu, että jossain makkaroitten alla saattaa sittenkin olla joku lihas. Ensi viikolla etsin niitä lisää.

oooo oooo oooo  

Airi 2.10.2008:
Ylitöitä ja syksyn sadetta kauniiden viikkojen jälkeen. Ulkona on niin harmaata ja pimeää. Tänään menemme ensi kertaa uusien ihanaisten kanssa kuntosalille. Ajatus piristää, koska olen viimeksi käynyt salilla viime keväänä. Tänään on ihan kuntosali-ilma!

Sitä on niin tottunut vaan olemaan kotona töitten jälkeen, että lähteminen vaatii melkein ponnistelua. Mutta en aio antaa periksi mukavuudenhalulle, pakkaan kassin ja hyppään autoon. Kummasti siitä tulee tapa. Aikanaan asuin jäähallilla lasteni harjoitusten mukana ja kuljetin heitä harva se päivä. Lapset kasvoivat aikuisiksi ja minä jäin tarpeettomana sohvalle. Nyt olen saanut takapuoleni siitä ylös ja käynyt jo 3 kertaa vesijumpassa ja kerran ihanaisissa.

Puolisoni vähän huokailee kun häviän yhtäkkiä pari kertaa viikossa töitten jälkeen jumppaamaan. Meillä kun on 2 koiraa ja niitä täytyy rientää töistä kiireesti ulkoiluttamaan. Se on yleensä minun hommani, koska siippa kokkaa ruoat sillä välin. Varsinkin tänään annan koiravuoron ilolla miehelleni, kun sataa.

Kassiini on pakattu Ihanaiset naiset T-paita, jonka puen salille. Paidan kuva ja teksti kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja se päällä on hiukan reppavampi olo juuri sellaisena kuin olen, vaikken ihan missityyppiä olekaan.

Ja sitten salille.

oooo oooo oooo  

Airi 18.9.2008
Peilikuvani on viime vuosina joka vuosi vähän kasvanut ja on jo aivan liian suuri. Keski-ikä kolisee ja nivelet paukkuu. Omatunto ahdistaa ja tiedän, että jotain täytyy tehdä. Uudet liikuntasetelit rypistyvät laukun sivutaskussa ja pelkään, että pomo kysyy, onkos niitä käytetty. Yritän nähdä itseni kuntosalissa, mutta kuva katoaa ennen kuin syntyykään. Kynnys on seinän kokoinen.

Ja siellä se oli, lehden yleisönosaston palstalla vinkki, että Turussa on liikuntaryhmä juuri minulle, Ihanaiset Naiset. Ilmoittauduin heti, etten ehtinyt perääntyä. Kaapista löytyivät vanhat gollege-housut ja jostain tossut.

Ensimmäisellä kerralla meitä oli paljon saman oloisia, eri ikäisiä naisia. Miten mukavasti sinne soljahtikaan joukkoon. Olimme kaikki samalla viivalla, ylipainoisia, liikunnasta enemmän tai vähemmän vieraantuneita. Tuli heti hyvä fiilis. Ja luvassahan oli tutustuminen moneen eri lajiin ja pari hyvää luentoa.

Kuntosali tuli tutuksi, mörkö hävisi. Saimme olla aloittelijoita ja ihanan avuttomia laitteiden kanssa. Pääsin kokeilemaan vesijuoksua, jota en yksin uskaltanut kokeilla. Jo ajatus sulloutumisesta uimapukuun yleisessä uimahallissa oli ahdistava. Tässä uhkeassa ryhmässä sitä hävisi mukavasti muiden joukkoon. Ryhmän vertaistuki lisäsi selvästi rohkeutta ja innostusta.
Kesän kynnyksellä tämä kiva ryhmä loppui ja kesä jäi oman liikunnan varaan. Myönnän olleeni laiska ja haenkin taas uutta kipinää. Aloitin juuri nivelyhdistyksen vesijumpan ja käyn kerran vielä hakemassa syksyn ajan vauhtia Ihanaisista Naisista. Olen päättänyt sen jälkeen ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa liikuntaa, koska se tekee oikeasti hyvää. Mitenkähän tässä käy.

oooo oooo oooo 

Jatta 16.9.2008
Mikä on tärkeintä? En ole päässyt liikkumaan kun olen tehnyt iltavuoroja. En voi aloittaa säännöllistä liikuntaharrastusta, koska työni on epäsäännöllistä vuorotyötä. Tekosyitä vai ei? Halua kyllä vielä on ja liikunnan iloakin kyllä...eilen ajattelin, ettei tämä näin voi mennä. Pari viikkoa olen ollut lamaantuneena sohvalla.

Vedin tuulipuvun päälle, pipon päähän ja lähdin pyörällä lähikauppaan maitoa ostamaan. Laitoin kännykästä radion päälle (kiitos Hannele jumpparyhmästä, kun opastit minut kannettavan äänilähteen käyttäjäksi), korvakuulokkeet ja annoin mennä. Kun pääsin alkuun, en olisi malttanut
tulla ollenkaan kotiin. Tein lisälenkkejä sinne ja tänne.

Kotona otin suunnistustapahtumista tulostamani prujut esille ja katsoin kuinka kauan suunnistuskausi vielä kestää ja vertailin kalenterista työvuorojani. Tuli hyvä mieli kun huomasin, että työni, miehen salivuorot ja lasten hoidon jälkeenkin pääsen suunnistamaan kerran viikossa vielä 5x. Se on vähemmän kuin ennen, mutta ainakin jotain.

Liikunta jää helposti arjen jalkoihin. Äiti unohtaa itsensä, asettaa perheensä edelle. Joustaa aina omastaan. Toisaalta pieni pyörälenkkikin voi tehdä ihmeitä.

Nyt pyyhkäisen pölyt sykemittarista. Otan kompassin kauniiseen käteeni ja katson pääsenkö eksymättä maaliin. Sisupussi.

oooo oooo oooo  

Hannele: 26. elokuuta 2008
Muistan hyvin viime tammikuun. Luin Turku liikkeelle -lehteä ja hain minulle sopivaa liikuntamuotoa, ja sieltä se löytyi: Ihanaiset naiset.

Ensimmäisellä kerralla jännitys oli kova, mikä oli aivan turhaa. Porukka oli samannäköisiä, ja muilla oli samoja vaikeuksia painon kanssa kuin minullakin. Eri liikuntamuotoihin tutustuminen porukassa oli aivan eri juttu kuin yksin meno. Ei nolottanut, että on niin pyöreä ja kömpelö. Huumorilla höystetyt tunnit innostivat liikkumaan muutenkin. Liikunnan ohella sai uusia tuttuja, jotka puhuivat samaa kieltä.

Tykkään erilaisista liikuntamuodoista, mutta yksin on niin vaikeaa ahertaa kuntonsa eteen. Kurssin innoittamana olen kesällä pyöräillyt sekä käynyt kursilla tutustumani Liljan kanssa Kupittaan uimalassa vesijumpassa. Olemme jutelleet, että alkaisimme käydä säännöllisesti vesijuoksussa tai jumpassa. Olisi kivaa, jos porukkaa olisi enemmänkin.

oooo oooo oooo 

Kristiina 18. elokuuta 2008
Kevään Ihanaisten naisten jälkeen olen ollut lähikuntosalin jumppatunneilla n. 3 krt viikossa. Juhannukseen lopetin ja nyt taas halajaa jotain. No nyt sitä tulee, tuutin täydeltä, kun liityin laihdutusryhmään. Jos laihdun 15 kg, niin minusta siihen satsattu raha on pikkuasia, kun mietin oikein, että kuinka monet farkutkin mulle menee sitten tuolta vaatekaapista päälle... :-)

oooo oooo oooo 

Jatta 16.6.2008
Hyvää kuuluu. Mulla kova tsemppi päällä, kun saan lastenhoitoapua ja muutenkin tukea: me
pidetään treenikesä. Pääsen päiväsaikaankin salille ja toinen turvaistuin on viritetty, että päästään koko perhe pyöräilemään. Ja ruokavalion suhteen olen toiveikas: on enemmän aikaa ja energiaa keskittyä ruuan laittoon ja ateriarytmiin. Ja motivaatio kohdallaan.

...ja tietysti myös suuntavaisto! Eksyin viimeksi rasteilla pahemman kerran. Minulla ei ollut kelloa/kännykkää metsässä, mutta tuntui että on myöhä. Päätin, että nyt etsin polun, jolta pääsen auton luo ja jätän loput rastit löytämättä. Kello oli ½ 8!!!! Lähdimme klo 5.

Eli uudet suunnistushousuni eivät taanneetkaan virheetöntä suunnistusta! Outoa! No, mieheni totesi, ettei kerta mennyt hukkaan koska sain lisää liikuntaa. Olihan hän oikeassa. Nyt lähden nöyrin mielin yrittämään 2 km lenkkiä.

oooo oooo oooo 

Jatta 15.5.2008
Moi! Kiitos vielä kipinästä liikuntaan! Ja nyt löytyi oma laji: jumppa, kuntosali ja bailatino ok, mutta suunnistus: JEEE! Se oli tosi kivaa. Ja arvaas, kun ajelin kotiinpäin, huomasin, etten ole kertaakaan 2,5 tuntiin ajatellut koti=työasioita. Se on uutta.