|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 26.3.2012 Uutuuskirja Hetkinen ja muistijälki valottaa Turun julkisen taiteen pitkää historiaaTurun kaupungin valtakunnallisesti merkittävään taidekokoelmaan kuuluu tällä hetkellä noin 10 000 taideteosta. Osa niistä on kaupungin julkisissa tiloissa: puistoissa ja kadunvarsilla, talletettuna virastoissa ja laitoksissa tai prosenttiperiaatevaroin toteutettuna uudisrakennuksissa tai kunnostuskohteissa. Turun museokeskuksen uutuuskirja Hetkinen ja muistijälki. Turun kaupungin taidekokoelman julkiset teokset esittelee kaupunkikuvasta tuttujen ulkoveistosten historiaa ja merkityksiä. Se pohtii julkisen taiteen kulttuurihistoriallisia ja aatteellisia taustoja, selvittää teosten valmistumisprosesseja ja rooleja kaupunkitilassa sekä tarkastelee teoksiin liittyviä tapahtumia ja niihin kohdistuvia epävirallisiakin tempauksia. Teos on jatkoa Turun kaupungin taidekokoelmasta kertovien kokoelmajulkaisujen sarjalle, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2008. Julkisen taiteen erityiskysymykset tarkastelussaHetkinen ja muistijälki valottaa kaupungin julkisen taiteen 148-vuotista historiaa. Samoihin kansiin on koottu tietoa turkulaisista taidehankkeista alkaen vuonna 1864 paljastetusta ensimmäisestä kuvaohjelmallisesta henkilömuistomerkistä aina kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 aikana toteutettuihin teoksiin. Neljäntoista taidehistorian ja museoalan asiantuntijan näkökulmat yhdistyvät kirjassa julkisen taiteen erityiskysymyksiä tarkastelevaksi kokonaisuudeksi. Teokseen ovat kirjoittaneet taidehistorian emeritaprofessori, FT Eeva Maija Viljo; taidehistorian professori FT Lars Berggren; Turun taidemuseon amanuenssi FL Christian Hoffmann; tohtorikoulutettava FM Johanna Ruohonen sekä Museokeskuksen Taide ja visuaalinen kulttuuri -yksikön intendentti FM Riitta Kormano ja tutkijat FM Marjo Aurekoski-Turjas; FM Riikka Niemelä; MScs Ninna Pulli; FM Bengt Selin; HuK Johanna Seppä; FM Ringa Takanen; FM Riina Tiainen; FM Tatiana Tolonen ja FT Margareta Willner-Rönnholm. Visuaalisia herkkupalojaMonipuolisen artikkelivalikoiman rinnalla Hetkinen ja muistijälki tarjoaa kuvaelämyksiä Turun julkisen taiteen historiasta ja nykyisyydestä. Se tuo myös visuaalisin keinoin esille uudenlaisia tarkastelukulmia ja rohkaisee tutustumaan tarkemmin julkisessa tilassa kohtaamiimme taideteoksiin. Kuvat ovat pääosin vuoden 1996 Fotofinlandian voittajan, valokuvaaja Raakkel Närhen ottamia. Närhen teoskuvia täydentää Museokeskuksen valokuva-arkiston anti. Kuvitus tarkentaa katseen yksityiskohtiin ja antaa tietoa myös teosten valmistusvaiheista sekä roolista kaupunkilaisten arjessa. Kirjan graafisen asun on suunnitellut useita valtakunnallisia palkintoja voittanut Jari Karppanen / Ikono+Design. Karppanen on palkittu esimerkiksi Suomen Kirjataiteen komitean ja Galerie Art Design & Print Awards -kilpailuissa, joista jälkimmäisessä Karppasen taittama Wäinö Aaltosen museon julkaisu Laila Pullinen - Atti d´amore sai vuoden taidekirjapalkinnon 2007. Lisätiedot: Lehdistökuvat: Arvostelukappaleet etunimi.sukunimi(a)turku.fi suomenkielinen versio | svensk version Sivua viimeksi päivitetty 26.3.2012 9:20 ja sivu on julkaistu 27.3.2012 10:00 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||
