|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 19.7.2012 Runoo ja räppii Fortunan kesäillassaKeskiviikkona Fortuna-korttelissa runoiltiin ja räpättiin. Sisäpihalla nähtiin niin turkulaista kuin tamperelaistakin runoutta sekä räppiä Suomen mestaruustasolta ja urbaania, englanninkielistä räppiä Helsingistä. Tapahtuma oli tuttuun tapaan maksuton!
Lyriikkaa Fortunan lavallaRunoo ja räppii -illan aloitti nuori turkulainen runoilija Otso Helasvuo. Illan mittaan lisää runoutta tarjoili tamperelainen, pitkän uran runoilijana tehnyt J.K. Ihalainen. Ihalainen on julkaissut 34 runokokoelmaa, voittanut useita palkintoja ja toimii tällä hetkellä myös Tampereella järjestettävän Annikin Runofestivaalin taiteellisena johtajana. Ihalaisen viimeisin runokokoelma on vuonna 2007 ilmestynyt ”Takaperinlukua”. J.K. Ihalainen on vieraillut myös suomalaisen rap-artisti Asan levyllä ”Loppuasukas”, jossa hän esittää kappaleen "Alkuasukas" lyriikan. Illan ensimmäinen rap-artisti oli kaarinasta kotoisin oleva, sittemmin turkulaistunut Kajo. Kajo eli Kalle Niskanen on osallistunut rapin SM-kisoihin useasti ja voitto on irronnut vuosina 2009 sekä 2011. Kajon ensimmäinen soolojulkaisu ”Promo EP” julkaistiin maaliskuussa 2011. Runoo ja räppii -illan päätti Ruisrockissakin esiintynyt helsinkiläinen Gracias. Englanninkielellä räppäävää Graciasta on hehkutettu suomiräpin suureksi lupaukseksi ja miehen flow onkin poikkeuksellisen sulavaa. Gracias on julkaissut vuonna 2011 ”Gracias EP:n” ja huhtikuussa 2012 ilmestyi yhdessä tuottaja JTT:n kanssa tehty albumi ”Globe”. Levyä on luonnehdittu mediassa parhaaksi englanninkieliseksi räpiksi mitä Suomessa on koskaan tehty. Graciaksen musiikkivideot ovat myös saaneet ansaitsemaansa huomiota ja suitsutusta. Runoo ja Räppii Fortunan kesäillassa 18.7. Alueella toimii myös kesäkahvila Pesula, jossa anniskeluoikeudet ja pientä syötävää. Lisää aiheestaKuva: facebook.com/graciasmusic
suomenkielinen versio | english version Sivua viimeksi päivitetty 19.7.2012 10:24 ja sivu on julkaistu 16.7.2012 14:51 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

