Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

4.6.2012

Osallistuen ja omavastuu muistaen

Arki on joka päivä, mutta sitä ei tarvitse kohdata yksin


Herkullisen ruuan tuoksu leijailee käytävällä ja iloinen puheensorina kantautuu kauas. Kroonisten sairauksien ryhmämuotoisessa itsehoitomallissa mukana olevat ovat kokoontuneet yhteen tavoitteena valmistaa lounas alku- ja jälkiruokineen. Mistä oikein on kyse?


Chronic Disease Self-Management Program -malli on jo käytössä monessa Euroopan maassa. Malli on osa Arkeen Voimaa -ohjelmaa, joka on suurten kaupunkien ja Kuntaliiton yhteishanke. Siinä tavoitellaan terveydenhuollon asiakkaiden terveydentilan ja hyvinvoinnin kohenemista sekä halutaan edistää osallisuutta ja omavastuuta.


Itsehoitomallin lähtökohtana on, että kroonista sairautta sairastavilla ihmisillä on samankaltaisia ongelmia, joilla on myös vaikutusta heidän arkeensa.
– Mallin tavoite on tukea ryhmän osallistuvan itsehallintaa ja arjen toimintakykyä. Asiakkaat ohjautuvat ryhmiin perusterveydenhuollon kautta, hankekoordinaattori Riikka Korhonen Turun terveyden edistämisen yksiköstä kertoo.

– Kuuden viikon ajan kokoontuneessa ryhmässä 28–71-vuotiaita osallistujia on ollut 11. Miehiäkin on mukana neljä, mikä on enemmän kuin muualla.

– Nyt Turussa pilotoitu malli siirtyy käytännössä valmiina pakettina laajempaan käyttöön. Jatkossa olisi myös tavoitteena, että se tulisi Turussa lisäpalveluksi perusterveydenhuoltoon, jatkaa Korhonen.

arkeen voimaa1arkeen voimaa2
Markku Pihlajamaa (vas.) ja Jyrki Mäkinen kuuntelevat kotitalousneuvoja Anna-Riitta Miettisen opastusta täytekakun koristelun saloihin.Ari Mäkinen ja Anne-Mai Sundqvist-Saarinen kehuvat ryhmän hyvää henkeä ja motivoivaa ilmapiiriä.


Vinkkejä itselle ja toisille


Mitä useampi kokki sen huonompi soppa -sanonta ei lainkaan pitänyt paikkaansa, niin innokkaasti, neuvoa toisiltaan kysellen kaikki olivat mukana kokkailussa. Ohjaajana toimi kotitalousneuvoja Anna-Riitta Miettinen.
– Ruuanlaittoon lähdettiin kevyet, monipuoliset ja edulliset raaka-aineet mielessä. Myös allergiat huomioitiin menua laadittaessa, kertoo Miettinen.

Kokkailun ohella ryhmässä on opeteltu toiminnan suunnitteluun ja ongelmanratkaisuun liittyviä toimintamalleja. Lisäksi on käsitelty muun muassa ruokavaliota, hyötyliikuntaa, uupumusta ja lääkityksen käyttöä.

– On pidetty palavereja, keskusteltu ja tehty ryhmätöitä, kertovat Ari Helenius ja Anne-Mai Sundqvist-Saarinen.

Kaikki kehuvat kilvan ryhmän hyvää henkeä ja mukavia vetäjiä. Vinkkejä on annettu toinen toiselle, vertainen vertaiselle. Viralliset kokoontumiset päättyivät tähän ylimääräisena kertana järjestettyyn päätösjuhlaan, mutta ryhmä viihtyy keskenään niin hyvin, että jatkossakin tullaan tapaamaan.
– Ainakin syyskuussa suunnittelemme kokoontumista, kertoo Markku Pihlajamaa.


Mainostauoilla kuntopyörää polkemaan


Kun liikkeelle lähteminen on haastavaa, voi pienelläkin ponnistuksella saada tuloksia aikaan. Ekotorilta saa muutamalla kympillä toimivan kuntopyörän. Television katselun lomassa voi välillä hypätä pyörän selkään.

Riitta Simolin kehuu saaneensa uutta puhtia arkeen, vaikka kuntopyörä on vielä hankinnassa.
– Kuusi viikkoa ei ollut pitkä aika, se olisi voinut olla pidempikin. Ensimmäiset viikot vierähtivät tutustuessa, Simolin kertoo.

Niin ja se ruoka oli hyvää. Varsinkin kun se oli loihdittu omin käsin ja koko ryhmän yhteistyössä.

 

arkeenvoimaa3arkeen voimaa4
Hankekoordinaattori Riikka KorhonenRiitta Simolin olisi viihtynyt pidemmänkin aikaa mukana ryhmän työskentelyssä.


 


Sivua viimeksi päivitetty 4.6.2012 10:40 ja sivu on julkaistu 4.6.2012 10:41

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunki | PL 355, 20101 TURKU
Käyntios. Yliopistonkatu 27a | puh. (02) 330 000 | turun.kaupunki@turku.fi