|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 16.4.2012 Eskarista omaan kouluunToukokuun alku on kouluun tutustumisen aikaa niille, jotka syksyllä aloittavat opintiensä. Turun kaupungin alakoulut avaavat ovensa tulokkaille toukokuun parin ensimmäisen viikon aikana. Kohmon päivähoitoyksikön esikouluryhmällä on poikkeuksellisen helppoa, sillä he pääsevät tututumaan tulevaan opinahjoonsa vaikka päivittäin, kävelemällä pitkin valoisaa käytävää rakennuksen toiseen päähän. Kävimme kulkemassa tuon matkan yhdessä Antonin ja Artun kanssa, oppainamme Aaro ja Jami Kohmon koulun 1d:ltä sekä Immi ja Katriina 1k:lta. - Kohmon voi saada pois minusta, mutta minua ei saa pois Kohmosta, naurahtaa opettaja Saara Mälkönen, kertaillessaan tuntemuksiaan koulun alkutaipaleelta aina sen suunnitteluvaiheesta nykyhetkeen.
Kohmon koulu on kodikas, valoisa ja viihtyisä perjantaisine pullantuoksuineen. Turvallinen koulupäivä jatkuu osalla lapsista ohjattuna iltapäiväkerhona. Pienen yksikön etuja sekin. - Tykkään eniten murtolaskuista, vastaa Aaro kysymykseen lemppariaineesta. - Minä osaan laskea kahteensataan, mutta sitten tulee vähän vaikeampaa, tarttuu pikkuveli Arttu aiheeseen. Eihän eskarilaisen vielä enempää tarvitsekaan osata, mutta pieniä haasteita toki jokainen tarvitsee. Ihan tavallinen koulu?Päivittäisin lukutuokioin kannustetaan kirjojen lukemiseen, ja kirjastoauto käy joka toinen viikko. Oppilaat kirjoittavat koulun blogisivulle päiväkirjaa opettajan korostaessa mediakriittisyyttä ja turvallista netin käyttöä. - Lainasin kirjastosta hevoskirjan ja luen sitä, sanoo Katriina Välitunnit ja tauot kuluvat jalkapalloa pelaten pehmeällä hiekkapihalla. Ainoana tyttönä sekajoukkueessa pelaavalla Immillä on viikonvaihteessa sählyn lopputurnaus. - Olen tehnyt kolme maalia talven aikana. Mitali on tulossa, Immi kehaisee. - Haastattele välillä opettajaakin, huikkaa matematiikan kirjansa äärestä Matti palatessamme esikoulupuolelta luokkaan. Kohmon koulussa alkuopetus tarjotaan eräänlaisena pakettina, vuosiluokkiin liikaa sitomatta, mahdollisimman hyvää yksilöllistä tukea tarjoten. Tulevana lukuvuonna opettaja Mälkönen saa ohjattavikseen 1. ja 2. luokan oppilaita.
- Kun toimimme lähikehityksen vyöhykkeellä, heikommatkin oppilaat voivat saada onnistumisen kokemuksia neuvoessaan nuorempiaan, uskoo Mälkönen. Kohmon koulussa opetus on perinteistä toiminnallisempaa. Kauppaleikit ja kiertopisteopiskelu tarjoavat vaihtelua oppikirjoille.Tee-mitä-haluat -tunti on bonus ahkerasta opiskelusta. - Minä piirtelen liidulla omia juttuja, kertoo Jami. Myös muita päivähoitopuolen välineitä voi käyttää. "Tunti oli älyttömän kiva ja päätimme pitää sellaisen vielä uudelleen monta kertaa!!!" Lue lisää: Sivua viimeksi päivitetty 16.4.2012 9:06 ja sivu on julkaistu 16.4.2012 9:05 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

