|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 6.3.2012 Päivähoidon järjestämissuunnitelma: Yksityisen päivähoidon osuutta kasvatetaanKaupunginvaltuusto päätti vuoden 2012 talousarviota käsitellessään, että päivähoidon järjestämissuunnitelma tuodaan ”päätettäväksi helmikuun 2012 loppuun mennessä. Samassa yhteydessä palvelusetelijärjestelmää arvioidaan ja kehitetään vastaamaan kysynnän muutoksiin ja palvelutuotannon pitkäjänteiseen kehittämiseen ja arvioidaan resurssitilanne vallitseva taloudellinen tilanne huomioiden koko kaupungin näkökulma”. Kasvatus- ja opetusvirastossa on nyt laadittu päivähoidon järjestämissuunnitelma. Suunnitelmassa tarkastellaan palvelun piirissä olevien asiakkaiden määriä ja palvelun kysynnän muutoksia väestöennusteiden pohjalta. KPMG:n kanssa mallinnettiin palveluiden tuottamisen erilaisia vaihtoehtoja. Päätöksen mukaisesti arvioitiin palvelusetelijärjestelmän toimivuutta yksityisen päivähoidon rahoitusmuotona. Palvelujen kysyntäPäivähoitopalvelujen kysyntä on kasvanut vuodesta 2008 lähtien. Pääsääntöisesti palvelunpiirissä olevien lasten määrä on kasvanut reilulla sadalla lapsella vuodessa. Varhaiskasvatuspalveluihin osallistuu suhteellisesti yhä enemmän lapsia. Väestöennusteen mukaan alle kouluikäisten lasten määrä kasvaa keskimäärin 2–3 prosenttia vuodessa. Mikäli päivähoidon kysyntä jatkuu 2010 tasolla, palvelujen piiriin hakeutuu lähivuosina yli 200 lasta enemmän vuodessa. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvu jatkuisi 100–160 lapsella vuodessa. Päivähoidon kysyntä vaihtelee merkittävästi myös vuoden aikana. Kysynnän vaihtelu näyttäisi toteutuvan vuosittain samanlaisena. Palvelutuotannossa tehtävien muutosten vaikutusten arviointiVertailussa on mallinnettu kolme erilaista vaihtoehtoa. Näistä ensimmäinen on palvelujen tuottaminen nykyisenlaisina. Toisessa vaihtoehdossa peruspäivähoitopalvelujen kysynnän kasvu ohjataan kokonaisuudessaan palvelusetelijärjestelmän piiriin, ja kolmannessa vaihtoehdossa peruspäivähoitopalvelujen kysynnän kasvusta ohjataan 30 prosenttia palvelusetelijärjestelmän piiriin. Aineiston perusteella näyttäisi siltä, että taloudellisesti tehokkainta olisi siirtää koko kysynnän kasvu palvelusetelijärjestelmään. Olosuhteiden ja yksityisen tuotannon laajentamisen mahdollisuuksien kannalta olisi kuitenkin todennäköisempää toteuttaa vaihtoehtoa, jossa 30 prosenttia palveluista toteutettaisiin yksityisesti. Lakisääteinen yksityisen hoidon tuki ja sen kuntalisä tulisi säilyttää vaihtoehtona vähäisen hallinnon ja pienempien kustannusten perusteella. Tätä tukimuotoa käytetään tällä hetkellä yksityisessä perhepäivähoidossa ja ryhmäperhepäivähoidossa sekä vähenevässä määrin päiväkotihoidossa. Palvelusetelijärjestelmän arviointiPalvelusetelijärjestelmä on ollut kokeiluluonteisesti käytössä varhaiskasvatuksessa vuoden 2010 alusta asti. Kokeiluaikaa on jatkettu 2 kertaa, ja nykyinen kokeiluaika on voimassa 2013 heinäkuun loppuun asti. Arvioinnin perusteella asiakkaat ja tuottajat ovat olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä järjestelmään. JohtopäätöksiäKootun aineisto pohjalta on perusteltua jatkaa kaupunginvaltuuston päätöksen mukaista yksityisen päivähoitotuotannon osuuden kasvattamista. Tavoitteen toteutumista on seurattava ja arvioitava säännöllisesti. Palvelusetelijärjestelmän jatkuvuus on taattava ja päätettävä ns. sääntökirjasta ja sen toimintatapaohjeistuksista. Palvelusetelin arvon tulisi kattaa peruspäivähoidon tuotantokustannukset. Mikäli tuottajalla on ns. painottunutta toimintaa ja tästä aiheutuu lisäkustannuksia, palvelusetelin arvon ei tarvitsisi kattaa tätä osuutta. Erityisen tuen palvelut ja vuorohoidon palvelut tuotettaisiin toistaiseksi pääsääntöisesti kaupungin omissa päiväkodeissa. Yksityisen hoidon tuki ja sen kuntalisä on perusteltua säilyttää vaihtoehtona. Avoimia palveluja lisätään kokopäiväisen päivähoidon vaihtoehdoksi, ja perheille taataan mahdollisuus sujuvaan siirtymiseen palvelusta toiseen. Riskien arviointiSekä kunnallisen että yksityisen päivähoidon ongelmana on pätevän henkilöstön saatavuus. Tämä koskee erityisesti lastentarhanopettajia. Palveluseteliin panostamisen ongelmaksi saattaa nousta yksityisen palvelutuotannon reagointiherkkyys kysynnän muutoksiin ja vanhempien valinnat lapsensa päivähoidon vaihtoehdoksi.
Lisätietoja antaa apulaiskaupunginjohtaja Jouko K. Lehmusto, p. 0500 523 900, Sivua viimeksi päivitetty 6.3.2012 13:55 ja sivu on julkaistu 5.3.2012 15:43 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||
