|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 23.2.2012 Hurttivuoren leikkipaikka uudistetaanTurun Pääskyvuoressa sijaitseva Hurttivuoren leikkipaikka peruskorjataan kevään aikana. Työt aloitetaan nyt ja leikkipaikka valmistuu käyttökuntoon huhtikuun lopussa. Alueelle tulevin syysistutettavien kasvien istutukset tehdään lokakuun loppuun mennessä. Leikkipaikan sijainti kartalla Leikkipaikan peruskorjauksen lisäksi alueelle rakennetaan oleskelualue, johon tulee kolme penkkiä ja perennaryhmä. Leikkialueelle uusia välineitäPeruskorjauksen yhteydessä leikkialueelle laitetaan uusia välineitä. Myös osa vanhoista välineistä säästetään. Vanhoista välineistä puistoon jätetään kolme kiikkua ja kiipeilyteline. Uusia välineitä:
Kaikki uudet leikkivälineet soveltuvat myös erityislapsille. Leikkialueen alusta uusitaan. Kaikkien leikkivälineiden alle tulee turvasora. Myös leikkialueen valaistus uusitaan.
Peruskorjauksen tekee Turun Seudun Kuntatekniikka Oy ja työt teettää Turun Kiinteistöliikelaitos Lisätietoja: Vastaava rakennuttaja Kaija Vento
Sivua viimeksi päivitetty 23.2.2012 8:37 ja sivu on julkaistu 23.2.2012 8:29 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||
