7.11.2011
Tiedote ja mediakutsu
Turun linnan Tonttupäivä lähestyy!
- lauantaina 12.11.2011 klo 10–18
Tervetuloa keskiviikko- tai perjantaiaamuna 9.11 ja 11.11. tapaamaan linnaan tarinakertojatonttua, linnan tontun oppipoikaa. Hän ei näytäkään tavalliselta joulutontulta, vaan aivan muulta. Sovi aika, Seija Väärä, puh. 040 173 4439.
Tonttupäivänä Turun linnassa voi tavata linnan tonttu-ukon, osallistua aarteenetsintään, laulaa ja tanssia ”Linnan tonttu” –kappaleen tahdissa. Tietenkin siellä kuullaan myös tarinoita tontuista ja Turun linnasta. Tiedossa on myös draamaa ja nukketeatteria. Kannattaa ottaa kamera mukaan ja kuvata lapset tai koko perhe tinttamareskissa.
Linnan tonttu ja muita tonttuja
Turun linnan yli 700-vuotias pitkäpartainen tonttu-ukko on linnan vanhin asukas. Tiedetään, että hän voi muuttua näkymättömäksi ja kulkea jopa muurien läpi. Hän korjaa ja rakentaa ja huolehtii siitä, että linnan muurit kestävät kovimmatkin myrskyt ja myllerrykset. Linnassa on liikkeellä myös muita tonttuja, kuten tarinankertojatonttu.
Tontun aarteet ovat kadoksissa
Esilinnan huoneisiin on joutunut eriskummallisia esineitä. Epäilemme, että tonttu on ollut viemässä ihmisten hylkäämiä tavaroita aarrekammioonsa, mutta hajamielisyyksissään on hukannut ne.
Aarteidenetsintäkierrokset lähtevät puolen tunnin välein eteisaulasta klo 10.30–16.30; ruotsiksi klo 11.15, 13.15 ja 15.15. Kierroksella kuulet niin haltijatontuista kuin joulutontuistakin. Kierroksen lopuksi tutustutaan linnan uuteen näyttelyyn Tonttuja! ja lapset pääsevät askartelemaan jotain jännää kotiin vietäväksi.
Tarinankerrontaa ja draamaa
Tontun aarrekammio ja sinne asettunut sadunkertoja tekee haltijamaailman eläväksi ja Sakari Topeliuksen vuonna 1849 julkaisema satu Turun linnan tonttu-ukko tulee tutuksi.
Lapset kuvaan tinttamareskissa
Ja mikä onkaan tinttamareski? Se on seinä, johon on maalattu kuva. Kun joku kurkistaa sen takaa, muuttuu hän prinsessaksi tai sotilaaksi tai itse tontuksi. Kannattaa ottaa kamera mukaan.
Pääsyliput Turun linnaan Tonttupäivänä: aikuiset 10 €, lapset (4–17v) 5 €, perhelippu 26 €
Lisätietoja Tonttupäivästä
Salme Kotivuori
tutkija
Turun museokeskus
p. 044 907 2144
Seija Väärä
tutkija
Turun museokeskus
p. 040 173 4439
Turun linna
Linnankatu 80, Turku
p. 02 262 0300
www.turunmuseokeskus.fi